Edellisestä kynsihuollosta olikin jo aikaa ja kynnet olivat päässeet kasvamaan jo aika pitkiksi. Niinpä päätin ottaa vaihteeksi stilettimalliset kynnet. Mielessä oli jo, että tahtoisin pastellinvärisiä raitoja kynsien kärkiin. Kynnet siis viilattiin muotoonsa ja Päivi teki ensin keltaisen raidan kynnen kärkeen, seuraavaksi tuli vihreä ja pinkki raita. Keltaisen yläpuolelle tehtiin vielä ohut viiva pinkillä ja ylimmäiseksi ohut viiva keltaisella. Kynnet näyttivät juuri sellaista kuin olin kuvitellutkin. Päivi ehdotti, että kynnen sisäreunaan voisi laittaa vielä hieman pientä vaalean vihertävää glitteriä. Glitteristä ei voi kieltäytyä, en ainakaan minä! ;) Pienet valkoiset pilkut raitojen keskellä kruunasivat ihanat kynteni. 

Tadaa! Tällaiset tuli tällä kertaa:


Mitäs pidätte?

Käyn siis Vantaan Tikkurilassa Kauneushoitolassa nimeltä Nail Lounge. Nettisivut löytyvät täältä: www.tpnaillounge.fi