Muutamista blogeista olen lukenut hampaidenvalkaisu- ja laminaattikokemuksia. Niissä tuli esiin aika paljon harhaluuloja aiheesta. Ajattelin, että hammashoitajana voisin tehdä aiheesta oman postaukseni. Mulla on kokemusta myös potilaana, sekä laminaateista että valkaisuista. 


Yläkuvassa hampaat ennen ja alakuvassa jälkeen.
Mulla oli ahtautta ylähampaissa ja siksi kulmahammas törrötti tuolla lailla ikävästi. En halunnut lapsena rautoja, joten aikuisiällä kustansin itse oikomishoidon. En halunnut kiinteitä rautoja(kallista!), joten oikominen tehtiin yöllä pidettävällä irrotettavalla kojeella. Tiesin ettei sillä päästäisi täydelliseen tulokseen, mutta halusin edes pienen muutoksen. (Voin kirjoittaa vielä oikomishoidosta erikseen, jos joku sitä toivoo). Hammas oli ylempänä kuin muut hampaat, joten halusin vielä parantaa sen ulkonäköä.
Laitatin laminaatin 6v. sitten opiskelupaikassani.


Hammasteknikko valmistaa laminaatin eli kuoren, jonka hammaslääkäri laittaa paikalleen. Laminaatit pysyy hyvinä kymmeniä vuosia.  Tämä laminaatti on tehty posliinista, joka huomattavasti muovia kestävämpi vaihoehto. Muovilla voi korajata pieniä "vikoja", esim. rakoa hampaiden välissä tms. Muovin haittapuoli on kuitenkin sen tummuminen. Muovi on luonnollisesti halvempi vaihtoehto. Jos siihen päätyy ja toivoo valkoisempia hampaita, kannattaa hampaat ensin valkaista ja ottaa hampaita vaaleampi muovi, jotta sitä ei tarvitse niin pian vaihtaa. Laminaatteja eikä muovia voi valkaista.  Laminaatin laittamisen takia hammasta ei tarvitse hioa kovin paljon. Kipua ei tarvitse pelätä, puudutukset auttaa smileyHammasta ei hiota tapiksi, kuten silloin jos hampaaseen tulisi kruunu.  "Muovikuorien" laittoa varten hampaita pitää myös hieman hioa, jotta muovi tarttuu hampaaseen. Viimeistelin hampaitani vielä toisessa työpaikassani. Hampaiden muotoa pystyy muuttamaan aika paljon ilman, että niitä tarvitsee suojata millään.

Valkaisusta sen verran, että jos haluaa selkeästi vaaleammat hampaat, ei kannata sortua itsehoitotuotteisiin. Ammattilaisten tuotteet on paljon vahvempia ja tehokkaampia. Valkaisevat hammastahnat taas vain poistavat värjäytymiä eivätkä valkaise. Hiovia tahnoja ei saa käyttää päivittäin. Ainoastaan kuureina.

Valkaisun voi tehdä joko vastaanotolla tai itse kotona. Jos haluaa säästää rahaa, itse tehtynä se on paljon edullisempaa. Silloin ostat jatkossa vain valkaisuainetta, joka ei paljon maksa. Ennen valkaisua kannattaa paikatuttaa mahd. reiät ja poistattaa hammaskivi. Hampaista otetaan muotit ja niiden pohjalta tehdään "lusikat", joihin valkaisuaine laitetaan. Valkaisuaineita on joko päivä- tai yökäyttöön. Lusikat voi aluksi tuntua oudoilta suussa, mutta siihen tottuu. Jos hampaat vihloo kovasti, fluori auttaa. eli fluoritabletteja, suuvettä tai purkkaa kehiin.
Jos on kysyttävää, kysy ihmeessä niin vastailen mielelläni!